Euroalueen kriisin pohtimiseen on käytetty tuhansia sivuja sanomalehtipaperia ja valtavasti tv-aikaa. Onko mitään uutta enää sanottavissa? Kyllä on, huomasin ajattelevani Morningstarin institutionaalisten sijoittajien konferenssin yleisössä Wienissä. Lavalle astui ensin yksi huippututkija, joka uskoo euroon vahvasti: saksalainen Peter Bofinger. Sitten vuoron sai Cass-kauppakorkeakoulun professori Andrew Clare, joka epäili koko hankkeen mielekkyyttä. Molempien lääkkeet kriisiin olivat kuitenkin yllättäen pitkälti samat.
Bofinger: Inflaatio on matala ja vajeet siedettävät
Kaiken euromanauksen keskellä Würzbrugin yliopiston professorin ja Saksan hallituksen neuvonantajan Peter Bofinger esitelmä palautti mieliin rahaliiton kaksi olennaista lähtökohtaa: saavuttaa matala inflaatio ja pitää julkiset vajeet euromaissa mielekkään alhaisina. Molemmissa on hänestä onnistuttu:
- Inflaatio Euroopassa on matalampi kuin aiemmin Saksassa d-markan aikana
- Julkinen velka on euroalueella keskimäärin alempi kuin Isossa-Britanniassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa (katsottuna joko prosentteina bkt:sta tai vuosittaisena alijäämänä)
Julkisten vajeiden sijaan Bofinger kehotti katsomaan yksityisen sektorin vajeita. Ne repesivät pahaenteisesti jo paljon ennen kriisin puhkeamista keväällä 2010 niin Espanjassa, Irlannissa, Kreikassa kuin Portugalissa. Kriisi ja sen ratkaisuyritykset ovat sittemmin siirtäneet yksityistä velkaa julkiseksi.
Bofinger kritisoi erityisen ankarasti Saksan politiikkaa. Pitämällä palkkojen nousun lähes nollassa Saksa on syönyt kysyntää euroalueella. ”Me saksalaiset uskoimme, että teimme kaiken oikein. Mutta kaikki eivät voi voimia kuin Saksa.”
Toinen virhe, johon Saksa on osallinen, on Bofingerin mielestä Saksan ja Ranskan lokakuussa 2010 ottama kanta hyväksyä euromaiden vararikot. ”Sijoittajavastuuksi” sittemmin nimetty linja avasi Pandoran lippaan. Sijoittajille valkeni, että euromaa voi jättää maksamatta velkansa. Sellaista ei voi käydä esimerkiksi Britannialle tai Yhdysvalloille, jotka voivat painaa vain lisää rahaa. Espanja tai Kreikka eivät voi.
Vaikka tilanne on hieman rauhoittunut, järjestelmä on Bofingerin mielestä edelleen hyvin epävakaa. Kansantuotteet supistuvat mikä vaikeuttaa velkojen maksua. Euroalueen kolmen A:n ydin kapenee, mikä sekin vaikeuttaa tilannetta.
Clare: Valheellinen avioliitto ei toimi
Synkemmän vision valoi lontoolaisen Cass-kauppakorkeakoulun professori Andrew Clare otsikolla ”Euro: rahaliitto helvetistä?” Claresta rahaliitossa on selkeitä valuvikoja, joita voi koettaa korjata mutta lopultakin euro saattaa jäädä kuin valheille rakentuvaksi avioliitoksi. Sellainen liitto ei ole onnellinen eikä tuskin kestäväkään.
Clare muistutti optimaalisen valuutta-alueen teoriasta – johon viitattiin Suomessa muun muassa vuonna 1997 nykyisin valtiovarainministeriössä työskentelevän Jukka Pekkarisen vetämän "professorityöryhmän" arvioissa EMU-jäsenyyden vaikutuksista. Claren mukaan euro ei täytä olikein mitään edellytyksiä optimaaliselle valuutta-alueelle. Työvoima ei liiku riittävästi, palkat eivät seuraa tuottavuutta, syklit ovat eri maissa erilaiset ja järjestelmä riskien tasaamiseen on riittämätön.
Syvällä rahaliiton taustalla on kaksi poliittista valhetta, jotka myrkyttävät koko euron:
- Väitetään, että yhteismarkkinat edellyttävät yhteistä valuuttaa. ”Ei ole totta.”
- Väitetään, että on mahdollista luoda rahaliitto ilman poliittista liittoa. ”Ei ole totta.”
Eikä poliittinen päätöksentekokaan toimi. Clare pitää Kreikassa harjoitettua kurittavaa finanssipolitiikkaa kohtuuttomana: ”On kuin Kreikkaa työnnettäisiin pois eurosta.” Hänestä olisi ehdottoman tärkeä parantaa euromaiden avioliittoa kertomalla selkeästi, miten liitosta pääsee pois.
Ratkaisut: tiivis talouspolitiikka ja eurobondit
Clare nostaa esiin useita tapoja helpottaa euroalueen kriisiä, joihin moniin Bofinger saattoi yhtyä.
- Eurobondit. Niitä kannattaa myös Bofinger. Poliittinen vastustus on kuitenkin kovaa.
- Tiiviimpi talousliitto. Sitä kannattaa myös Bofinger. Jälleen vastustus on kovaa.
- Automaattiset bdujettisiirrot kärsiville alueille Yhdysvaltojen tapaan.
- Aito poliittinen liitto.
Clare painotti erityisesti poliittisen liiton tärkeyttä. Taloustieteellä on lopulta vähemmän merkitystä kuin poliittisella tahdolla. Aito poliittinen liitto mahdollistaisi tiiviin talousliitto rahaliiton tueksi. ”Mutta mikä kansa äänestäisi sen puolesta?” hän kysyi.
