Jatkuvasti toisteltu totuus kuuluu, että sijoittajan on otettava riskiä sadakseen tuottoa. Väite on totta, mutta ei aivan sillä tavalla kuin monesti luulemme.
Sijoittaja voi totta kai saada sitä enemmän tuottoa, mitä enemmän rahaa hän laittaa rahaa riskille alttiiksi ja jos nämä sijoituskohteiden arvo nousee. Mutta se ei pidä paikkaansa, että ostamalla kaikkein eniten heiluvia eli volatiilimpia osakkeita saisi parhaan tuoton. Itse asiassa on käynyt päin vastoin.
Ne osakkeet, joilla on ollut korkea markkinariski (beeta) ovat historiallisesti menestyneet heikoimmin. Korkean beetan osakkeet heiluvat keskimäärin markkinaa voimakkaammin niin ylös kuin alaspäin. Markkinaa vaimeammin markkinan mukana heiluvat osakkeet ovat taas pärjänneet keskimääräistä paremmin.
Viime vuonna CFA Instituten Financial Analyst Journalissa ilmestynyt tutkimus toteaa, että vuosina 1968–2008 vähiten volatiilein viidennes amerikkalaisista osakkeista voitti kaikkein volatiileimman viidenneksen 40 vuoden ajalla. Vuonna 2011 julkaistu Lasse Pedersenin ja Andrea Frazzinin tutkimus taas todistaa, että sijoittaja saa parempaa riskikorjattua tuottoa ”lyömällä vetoa beetaa vastaan”. Väite on pitänyt paikkansa monissa varallisuusluokissa ja monien eri maiden ja alueiden osakemarkkinoilla 50 vuoden ajanjaksolla.
Historia ei aina toista itseään, mutta pitkän aikavälin kuluessa sijoittajat ovat pärjänneet paremmin ottamalla salkkuunsa vähemmän riskipitoisia osakkeita.
Kova riski voi johtaa koviin tappioihin
Tässä artikkelissa oleva grafiikka muistuttaa siitä tosiasiasta, että voimakkaasti heiluvien sijoituskohteiden joukossa osa pärjää loistavasti, osa surkeasti. Indonesia on ollut viiden vuoden ajalla todella hyvä sijoitus, mutta yhtä voimakkaasti heiluneet kreikkalaiset osakkeet erittäin huono. Kova tuotto edellyttää riskinottoa, mutta kovasta riskistä ei seuraa loogisesti korkeaa tuottoa.
Lue myös: Helsingin pörssin osakkeiden korkeimmat ja matalimmat beetat