Rahastoihin sijoittavat tunnistavat seuraavan ilmiön: Silmiin sattuu lista parhaiten tuottaneista rahastoista. Katselemme kärkipään tuottoja ihaillen. Herää tunne, että sellaisessa menestyksessä olisi hienoa olla mukana. Salkunhoitajahan näyttää olevan ylivertainen! Ja pian moni painaa ”Osta”-nappia.
Jotain parhaiten menestynyt rahasto on tehnyt oikein. Mutta mitä? Se pitää ymmärtää ennen kuin lähtee ostoksille. Sijoittajan on nimittäin pystyttävä päättelemään, voiko ylituottoa odottaa myös jatkossa ja millä ehdoin. Tätä seulontaa teen työssäni Morningstarin rahastoanalyytikkona. Mutta sitä voi toki harrastaa myös kotikonstein.
Tutkimuksen ikuisuuskysymys
Rahoitustutkimuksessa on iät ja ajat etsitty vastausta siihen, miten tunnistaa ennalta salkunhoitajat, jotka pystyvät muita parempaan tuottoon riskiin nähden. Yhdet tutkijat todistelevat, että koko hanke on turha, koska säännönmukaisesti voittavia rahastoja on vähän ja niiden menestys voi olla pelkkää sattumaa. Tämä koulukunta neuvoo laittamaan rahat indeksirahastoihin, jotka keskittyvät seuraamaan jotakin osakeindeksiä ja joilla kulut ovat usein – mutta eivät aina – alhaiset. (Katso tästä aiempi artikkelimme aiheesta.)
On kuitenkin myös monia tutkijoita, jotka todistavat, että salkunhoitajien keskuudesta on tunnistettavissa joukko, jonka vetämiin rahastoihin sijoittamalla pääsee kulujen jälkeen markkinoiden keskiarvoa parempaan tulokseen. Tunnustettua työtä tällä saralla on tehnyt Antti Petäjistö, joka on Yalen ja New Yorkin yliopistojen jälkeen siirtynyt BlackRock-varainhoitoyhtiöön viemään osaamistaan käytäntöön. Hän sai vastikään tutkimuksensa arvostettuun Financial Analysts’ Journaliin , minkä ansiosta Petäjistön teksti makaa tällä hetkellä monen finanssialan ammattilaisen yö- tai työpöydällä.
"Valitse joko hyvin aktiivinen tai täysin passiivinen"
Piensijoittajan kannalta Petäjistön keskeinen löydös on, että keskivertorahastolla ei tee oikein mitään, jos vain indeksirahastoja on tarjolla. Valtaosa salkunhoitajan päätöksillä ohjailtavista eli ns. aktiivisista rahastoista kun on Petäjistön sanoin ”kaappi-indeksoijia”. Niiden salkku poikkeaa indeksistä niin vähän, että tuotto ennen kuluja seurailee pörssi-indeksiä. Kun kuitenkin kulut ovat indeksirahastoa korkeammat (esimerkiksi 1,5 prosenttia vuodessa verrattuna indeksirahasto esimerkiksi 0,5 prosentin kuluihin), jää sijoittajalle vähemmän käteen kuin indeksirahastoon sijoitettaessa vaikka salkunhoitaja hieman löisikin indeksinsä.
Petäjistön mukaan sijoittajan kannattaakin maksaa vain aidosti aktiivisesta salkunhoidosta, jossa otetaan voimakkaasti näkemystä. Mutta kaikki näkemyksellisyys ei hänen mukaansa tuo tulosta.
Osakerahastojen salkunhoidossa aktiivisuuden voi jakaa kahteen lajiin: osakevalintaan puhtaasti yritysten ominaisuuksien ja toisaalta makrotrendien perusteella. Petäjistön mukaan vain ensiksi mainittu kannattaa, jos tilastoja katsotaan. (Myös Eufexin sijoitusjohtaja ja Hankenin dosentti Anders Ekholm päätyy toisella tutkimusotteella tulokseen, jonka mukaan markkina-ajoitus ei kannata mutta sen sijaan hyvä osakevalitsija voi lyödä markkinat.)
Makrotalouden trendit hankalia hyödyntää
Hyvin usein lyhyen ajan tuottotaulukoista näkee, mikä sektori tai sijoitustrendi on ohjannut markkinoita. Listalla nousee korkealle rahastoja, jotka hyödyntävät jotakin trendiä kuten hyödykehintojen nousua, Kiinan talouskasvua, öljyn tai valuuttojen hintaliikkeitä tai esimerkiksi jonkin sektorin kohentuvia näkymiä. Mikäli osakerahaston salkunhoitajan tyylinä on yrittää liitää yhden trendin harjalta toiselle tai muuttaa salkun painoja esimerkiksi sektorien suosion muuttuessa, hän saattaa pystyä lyömään markkinat ajoittain, mutta Petäjistön mukaan harvemmin pitkällä aikavälillä. Ajoitus on erittäin vaikeaa ja sitä yrittävät monet muutkin. Piensijoittaja voi tunnistaa rajut sektori- tai muut makrotason poikkeamat korkeasta tracking error eli indeksipoikkeamaluvusta, joka on saatavilla niin Morningstarin palvelusta kuin rahaston kotisivuilta.
(Petäjistö puhuu trendisijoittamisen sijaan ns. faktorien pohjalta tehtävistä sijoituspäätöksistä. Petäjistö käyttää faktorisijoittamisesta myös nimeä taktinen allokaatio, jossa esimerkiksi ylipainotetaan jotakin talouden osa-aluetta tai arvo-osakkeita.)
Yksittäisten yritysten valikointi kannattavinta
On kuitenkin myös toisenlaista aktiivisuutta, joka Petäjistön tutkimuksen perusteella kannattaa usein erittäin hyvin. Siinä salkunhoitaja ottaa voimakasta näkemystä yksittäisissä osakkeissa ja poikkeaa selvästi indeksin osakepainoista, mutta ei anna salkun ohjautua yksittäisten markkinatrendien kuten energiasektorin nousun perusteella. Äärimmäisyyksiin vietynä Petäjistön oppeja noudattavat rahastot pitävät sektoripainot samalla tasolla indeksin kanssa, mutta valitsevat aivan toiset osakkeet kuin indeksissä on. Petäjistön tutkimuksen mukaan tällainen osakevalintaan keskittyminen kannattaa siksi, että markkinoiden tehottomuus jättää salkunhoidolle tilaa yksittäisten yritysten tasolla, kun taas makrotason trendien hinnoittelussa kilpailu on kovempaa.
Kotikonstein Petäjistön suosimia aktiivisia osakevalitsijoita on sikäli vaikea paikallistaa, että harva piensijoittaja saa ladattua koneelleen sekä rahaston koko salkun että indeksisalkun. Morningstarin sivuilla on kuitenkin nähtävissä kymmenen suurinta sijoitusta sekä rahaston sektoripainot suhteessa vertailuryhmään. Ne antavan kuvan siitä, miten rahaston salkku poikkeaa indeksin ja verrokkirahastojen omistuksista. Petäjistön kanssa aktiivisuutta tutkinut Martijn Cremers neuvoo lisäksi katsomaan, miten korkea R2-arvo eli indeksin selitysarvo rahastolla on (sekin on saatavilla Morningstarin palvelusta). Matala R2-arvo kertoo, että rahaston arvo verraten itsenäisesti suhteessa indeksiin. Ja kun yhdistää R2:n ja tracking errorin ja valikoi rahastoja, joilla on matala R2 ja maltillinen tracking error, päätyy rahastojoukkoon, joka Petäjistön mukaan vaikuttaa kaikkein lupaavimmalta.
Työ ei valitettavasti lopu tähän, vaan rahastoa valitessaan kannattaa perehtyä esimerkiksi siihen, onko rahastolla taustallaan hyvä ja resurssoitu salkunhoitotiimi, järkevä sijoitusprosessi, alhaiset kulut, taustalla asiakasmyönteinen rahastoyhtiö. Entä onko salkunhoitajalla näyttöjä siitä, että hän on onnistunut synnyttämään ylituottoa?
Rahaston valinta ei siis ole aivan yksinkertaista. Mutta Petäjistön tutkimus saa tuloksistaan välittävän piensijoittajan ainakin miettimään, millä konsteilla rahasto on ylituottonsa synnyttänyt ja ottamaan siitä selvää mahdollisuuksien rajoissa. Osakesijoittajat saattavat laittaa tuntikausia yksittäisten yritysten tutkimukseen. Luetaan vuosikertomuksia ja osavuosikatsauksia, käydään kuulemassa johtoa. Rahastoa valittaessakaan ei pitäisi tyytyä vain huhupuheisiin tai sijoitusneuvojan ylimalkaiseen suositukseen, vaan pohjatyöt kannattaa tehdä hyvin.
