Vuoden 2012 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa yksi mies ennusti oikein voittajan kaikissa 50 osavaltiossa. Saavutus nosti Nate Silverin (s. 1978) tilastogurun asemaan. Tuolloinen The New York Timesin blogisti, entinen KPMG:n konsultti ja puoliammattimainen pokerinpelaaja, oli mies, jonka oletettiin pystyvän lyövän muut veikkaajat laudalta.
Sijoittajalle sellainen taito olisi houkutteleva. Kuka ei haluaisi veikata oikein vaikkapa hetkeä, jona markkinat romahtavat? Tai osata arvioida, milloin todennäköisyys yrityskaupalle on niin suuri, että sen puolesta kannattaa ehdottomasti veikata?
Silverin vastaus kuuluu: Voimme parantaa kykyjämme ennustajina. Mutta ennen kaikkea meidän täytyy ymmärtää kykyjemme rajallisuus. Vaatimattomuuden pitäisi olla arkea erityisesti taloustieteissä; Silver nostaa ekonomistit esiin ammattikuntana, jolta ennustaminen sujuu erityisen heikosti.
Otan seuraavassa esiin muutamia hyödyllisiä huomioita Silverin erinomaisesta kirjasta The Signal and the Noise (2012). Teos ei ole saanut juuri huomiota suomalaisessa valtajulkisuudessa, mikä on harmi.
Miksi meidän pitää olla nöyriä
Silver korostaa nöyryyttä. Ennustajan suurin virhe on liiallinen itsevarmuus. Ennuste kun voi mennä katastrofaalisesti pieleen, järkyttävin seurauksin.
Kun Standard & Poor’s reittasi 2000-luvun finanssinousussa amerikkalaisten asuntolainapaketteja (CDO, collateralized debt obligations), AAA-luokituksen sai CDO, jolla luokitusyhtiö katsoi olevan 0,12 prosentin mahdollisuus jättää maksamatta sijoittajalle luvattuja kassavirtoja.
Todellisuudessa 28 prosenttia CDO:ista jätti rahat palauttamatta sijoittajille, kertovat Silverin lainaamat S&P:n omat laskelmat. Lappu lyötiin siis luukulle yli 200 kertaa useammin kuin ennusteen mukaan piti. ”Vastaava sääennuste olisi kertonut sään olevan kesäisen lämmin ja aurinkoinen, kun todellisuudessa ulkona sataa lunta”, Silver kirjoittaa.
Joulukuussa 2007 asuntolainakriisin merkit olivat jo selvästi näkyvillä. Mutta johtaisiko se taloudelliseen lamaan? Wall Street Journal -lehden kyselyssä 38 prosenttia ekonomisteista uskoi, että Yhdysvaltain talous ajautuu taantumaan seuraavan vuoden aikana. Numerot kuitenkin osoittivat jälkikäteen Yhdysvaltain olleen jo tuolloin taantumassa. Eräässä toisessa kyselyssä vain yksi 500 ekonomistista uskoi talouden joutuvan niin pahaan jamaan kuin kävi.
Nämä suuret virheet tapahtuivat alalla, jolle siirtyi 2000-luvulla merkittävä osa yliopistojen parhaista opiskelijoista. Kaiken järjen mukaan analyysien ja ennusteiden takana oli huippuälykkäitä ihmisiä. Mutta silti jälki oli onnetonta.
Miksi? Koska ennustajat ja reittaajat eivät ymmärtäneet malliensa perustuvan harhaisiin oletuksiin, eivätkä talouden kompleksista luonnetta. Yhdysvaltain talous ja erityisesti sen asuntomarkkinat olivat ennenkokemattomassa tilanteessa: Asunnnot kallistuivat historiallisesti huimaa vauhtia. Reittaajat olivat uudessa tilanteessa: he eivät olleet ennen 2000-lukua analysoineet vastaavia asuntolainapaketteja. Talous oli ennennäkemättömän ”vivutettu” eli velkaantunut.
Yhteistä näille piirteille on, että kun analyysin tai ennusteen kohteena oleva tapaus poikkeaa totutusta tai aiemmasta. Se on ”out of sample" eli poikkeaa jollakin fundamentaalisella tavalla datasta, jonka pohjalta ennuste tai analyysi on laadittu. Talous on kompleksinen järjestelmä. Kun veikkaus menee tällaisessa ympäristössä vikaan, ero ei ole usein toisessa desimaalissa vaan etumerkkikin voi mennä väärin.
Opit sijoittajalle
Silver korostaa ihmisen psykologian tuntemusta. Ihmisen mieli näkee markkinat positiivisena, kun kurssit menevät ylöspäin. Mutta kun pörssikurssit laskevat, meidän on hyvin vaikea pidätellä pelon ja tappion tunteita, jotka voivat johtaa tarpeettomiin myyntipäätöksiin. Psykologilegenda Daniel Kahnemanin mukaan ihmismielen ja markkinoiden suunnan suhde on kuin Müller-Lyerin illuusiossa (kuva):
Kaksi viivaa ovat tismalleen yhtä pitkät, mutta nuolet saavat ne näyttämään eri pituisilta. Samalla tavalla putoavat kurssit ohjaavat meidät ajattelemaan sijoittamisesta toisin kuin nousun huuma. ”Voit valmentaa mieltäsi ymmärtämään, että kyseessä on illuusio. Et voi luottaa vaikutelmiisi, vaan sinun pitää käyttää viivotinta”, Kahneman kertoo, ja samaa kylmäverisyyttä pitäisi hänestä sijoittajan noudattaa, kun tulee paha paikka.
Silverin mielestä meidän täytyy päästä irti tästä ajattelusta, katsoa tilannetta kylmähermoisesti, oli markkina menossa ylös tai alas. Niin meidän on helpompaa tunnistaa tilanteet, jossa markkinat ovat ajautuneet ylikuumenemisen tai liiallisen pessimismin tiloihin.
Mutta miten toimia näissä tilanteissa? Silveristä ei kannata ryhtyä vastarannan kiiskeksi”, joka luottaa vain omaan analyysiinsä, uskoo aina olevansa oikeassa ja sijoittaa usein rajusti valtavirrasta poikkeavalla tavalla. Ennemmin Silveristä kannattaa olla tietoinen enemmistön – eli markkinoiden – näkemyksestä, ja usein on viisasta mennä massan mukana. Silver viittaa Fisher Blackin tunnettuun toteamukseen, jonka mukaan markkinat ovat suhteellisen rationaaliset 90 prosenttia päivistä. Silverin kirjan nimen mukaisesti ”signaalit” eli merkityksellinen tieto ohjaa hinnoittelua.
Mutta kymmenenä prosenttina päivistä markkinoita ohjaa melu. Se heittelee hintoja suuntaan tai toiseen kauas rationaalisesta. Näinä ajanjaksoina on mahdollista tehdä suuria voittoja olemalla eri mieltä kuin markkinat. Mutta jos veikkaa hyvin toisella tavalla kuin konsensus, tulee oman ennusteen todistusvoiman olla erityisen vahva. Silver muistuttaa myös, että sijoittajan voi olla vaikea rakentaa salkkuaan vain sen varaan, että keskittyy etsimään äärimmäisiä väärinhinnoittelutilanteita. Välissä voi olla useita vuosia joina pessimistin rahat ovat käteisessä kun osakemarkkinat rynnistävät hänen mielestään perustelematonta rallia ylöspäin.
