Indeksilainojen kuten osakeobligaatioiden ei pitäisi mennä kaupaksi nykyisellä alhaisella korkotasolla. Mutta kun Ruotsin Finanssivalvonta (Finansinspektionen, FI) vaati kesäkuussa Skandiabankenille 10 miljoonan kruunun sakkoja, paljastui, miksi sijoitusneuvojat edelleen kauppaavat Ruotsissa mieluummin indeksilainoja kuin sijoitusrahastojen osuuksia.
Monien sijoitusneuvojien suosima vaihtoehto rahastoille on ”strukturoidut tuotteet”, jotka useimmiten ovat osakeindeksiobligaatioita.
Jo pelkästään sanana ”strukturoitu” tuo mieleen George Orwellin romaanin ”Vuonna 1984”. Lähemmässä tarkastelussa nimittäin selviää, että erot tuotteiden ehdoissa ovat tarpeettoman suuria – siis "ei-strukturoituja". Niistä puutuu yhtenäinen rakenne, eroja on mm. päiväyksissä, vertailuindekseissä, indeksin tuoton laskentatavoissa, ylikurssikäytännöissä. Ainoa selitys on, että että myyjät haluavat vaikeuttaa vertailua kilpailevien tarjousten välillä.
Toinen minua häiritsevä seikka on, että ”tuotteet” on paketoitu niin, että niissä on kaksi osaa: obligaatio ts. korkosijoitus, jonka korko on normaalisti negatiivinen, ja optio. Näiden optioiden ehdot ovat yleensä niin monimutkaisia, että tavallisen ihmisen on mahdotonta arvioida sijoituksen tuottavuuden todennäköisyyttä. Jos optiot myytäisin erikseen, ostajia olisi merkittävästi vähemmän . Mutta myyntikikkana onkin, että mahdollisesti tuottoisat erät leivotaan samaan pakettiin turvallisen obligaation kanssa, koska silloin myyjä (esim. SEB tai Nordea) voivat väittää osakeobligaatioiden olevan ”pääomasuojattuja”.
Skandian sakot
Ruotsin rahoitusvalvonta (FI) päätti 27. kesäkuuta vaatia Skandiabankenille 10 miljoonan kruunun sakkoja siksi, että pankin asiamies oli vastaanottanut pankilta palkkioita, jotka vaikuttivat annettuihin sijoitusneuvoihin. Asiakkaille seikasta ei ollut kerrottu selkeästi.
Kiinnostavampaa on kuitenkin se, mitä selviää päätöksen julkisista perusteluista: Indeksilainoja myyvät välittäjät saavat Skandiabankenilta kertaluontoisena palkkiona 2,8–3,8 prosenttia asiakkaan sijoittamasta summasta. Jos välittäjä sen sijaan myisi rahasto-osuuksia, vuosipalkkio oli 0,3–0,45 prosenttia sijoituksen arvosta. Karkeasti ottaen osake(indeksi)obligaatioista saatava välitön kertakorvaus vastaa kahdeksan vuoden rahastosäästämisestä syntyviä palkkioita.
Tämä on myös erittäin selvästi vaikuttanut sijoitus-"neuvojien” myyntiin: vuonna 2012 Skandiabankenin sijoitusneuvonnasta saaduista tuloista 97 prosenttia oli peräisin strukturoituihin tuotteisiin liittyvästä neuvonnasta.
Teon rangaistavuus perustuu siihen, että asiakkaille ei ollut kerrottu korvausten välisen eron suuruudesta. Todellinen syy osakeobligaatioista saataviin parempiin provisioihin on, että Skandian on ollut pakko matkia kilpailijoitaan, koska muuten välittäjät eivät myisi Skandian tuotteita. On kohtuullista olettaa, että sama ongelma koskee useampia välittäjiä, ja varmasti monien pankkien ja vakuutusyhtiöiden vastuulliset päättäjät ovatkin kesän aikana tutustuneet perusteellisesti FI:n päätökseen.
Suuri tappioriski
Kun korot olivat korkeampia, houkuttelevien optioiden rakentaminen oli helpompaa. Näin oli erityisesti 1990-luvulla, kun obligaatioiden korot olivat Ruotsissa korkeampia kuin muualla maailmassa (ja jolloin ”valuuttasuojauksesta” tarjoutui ylimääräinen bonus). Mutta nyt kun Ruotsin riskittömät korot ovat erittäin alhaalla, enää ei ole varaa maksaa niin lihavia myyntiprovisioita, tarjota houkuttelevia optioita kuin maksaa sijoitetut varat aina takaisin. Ratkaisuna yhtälöön on pääomasuojan heikentäminen ja optiot.
Neljän suurpankin nykyään markkinoimat osakeobligaatiot myydään järjestään ylikurssiin (merkintähinta plus merkintäpalkkio on korkeampi kuin nimellisarvo, eli se arvo jonka pankki tyyypillisesti lupaa maksaa takaisin huonoimmassakin tapauksessa. SEB:llä tappiota syntyy 2 tai 10 prosenttia, jos option arvo nollautuu ja sijoittajalle palautetaan pelkkä nimellisarvo. Nordealla vastaava tappio on 2 tai 12 prosenttia ja Handelsbankenilla 10 prosenttia. Swedbankilla vastaava luku on 3,5–11,5 prosenttia (sekä erittäin riskialtis osakeobligaatio nimeltä ”Terrass Europa Tak”, jossa yli 25 prosentin kurssisyöksy vähennetään kokonaisuudessaan sijoitetusta pääomasta). Jo kahden prosentin tappio on tappio, joten olen sitä mieltä, että SEB:n ja Nordean ei pitäisi kutsua osakeobligaatioitaan ”pääomasuojatuiksi”.
Optioiden laatu kärsii, kun ehtoja viritellään niin, että sijoituskohde näyttää houkuttelevalta vaikka hyvän tuoton todennäköisyys itse asiassa laskee. Tämä tehdään mm. luomalla indeksejä, joiden odotetaan nousevan markkinoita hitaammin, lyhentämällä todellista juoksuaikaa ja asettamalla tuottokattoja tai muita erityisehtoja.
Mieluiten samalla puolella
Vaikka ehdoilla ei olekaan kovin suurta merkitystä, en kuitenkaan laittaisi omia rahojani tällaisiin arpajaisiin. Syitä on neljä:
Ensinnäkin, juoksuajat on rajoitettu niin, että säännöllisessä pitkäaikaisessa säästämisessä varat sijoitetaan aina uusiin indeksilainoihin (jolloin välittäjät saavat joka kerta ylimääräisen provision).
Toiseksi optioiden ehdot ovat yksityiskohdiltaan erittäin ovelia ja vaikeasti vertailtavia.
Esimerkkinä kolmannesta puutteesta käy Skandiabankenin tapaus: välittäjien saama korvaus on luvattoman suuri.
Ratkaisevin neljäs vika on kuitenkin se, että maksan mieluummin varainhoitajalle, joka on minun puolellani ja joka myös pyrkii parhaaseen mahdolliseen tuottoon – sen sijaan, että maksaisin ”tuotteesta”, jonka joku optioekspertti on viritellyt niin, että tuoton todennäköisyys on alhaisempi kuin esite antaa ymmärtää.
Jonas Lindmark on Morningstarin päätoimittaja Ruotsissa. Hänen kirjoituksensa on julkaistu Ruotsissa alun perin 18. syyskuusta 2014.
