Olen seurannut sijoitusmaailmaa 1990-luvun lopulta. Jo ensi keskusteluissa sain kuulla alan ihmisiltä, että Suomi on sijoittamisen takapajula. "Toista on Ruotsissa", jossa on sijoitettu osakkeisiin ja rahastoihin vuosikymmeniä. Tavalliset ihmiset puhuvat sijoittamisesta lounastunnilla.
Vuosien saatossa suomalaisten finanssiammattilaisten itsetunto on hieman kohentunut, mutta Ruotsia katsotaan usein sijoituskeskustelussa ylöspäin. Ja jälleen viime viikkoina on saatu lehdistä lukea, miten ruotsalaiset eivät käytännössä lyhennä asuntolainaansa vaan mieluummin sijoittavat palkkojaan.
On totta, että Ruotsissa on monella tapaa mukavampi olla piensijoittaja. Esimerkiksi:
- Rahastojen merkintä- ja lunastuspalkkiot on kilpailtu pois (mikä heijastuu Suomeenkin kts. artikkelimme)
- Ruotsin eläkesäästämisen PPM-järjestelmässä tarjotaan rahastoja merkittävällä alennuksella listahinnasta, mikä on tärkeä etu pitkäaikaiselle sijoittajalle
Ylipäätään rahastoista puhutaan Ruotsissa verraten paljon julkisuudessa. Tällä hetkellä on menossa sapelinkalistelu niin kutsutusta kaappi-indeksoinnista, jossa Ruotsin suurpankit ovat ottavana osapuolena. Viitisen vuotta sitten taas Ruotsissa käynnistyi kohu, jonka seurauksena rahastojen vertailuindeksit muutettiin osingot sisältäviin versioihin (tuotto-indeksit), myös Suomessa.
Mutta kaikki ei suinkaan ole Ruotsissa loistavasti. Se tuli selväksi, kun vedin paneelikeskustelua Oslossa Morningstarin sijoituskonferenssissa.
Välikädet liian vahvat
Keskusteluun osallistunut Per Börjesson, Spiltan-rahastoyhtiön perustaja, on Ruotsin finanssialan vastarannan kiiski. Börjessonin näkyvyyttä edistää myös suosittu Så här kan alla svenskar bli miljonärer -kirja.
Käsitystä ruotsalaisten hyvästä finanssilukutaidosta Börjesson ei allekirjoita. Hänestä alan yritykset jallittavat ruotsalaisia piensijoittajia aina vain ja monin keinoin.
Börjesson muistuttaa, että Ruotsissa ei ole käytännössä riippumatonta sijoitusneuvontaa eikä tapana ole maksaa neuvonnasta. Niin kutsutut sijoitusneuvojat ovat todellisuudessa myyjiä, oli sitten kyse pankista tai vakuutusmeklarista. Neljä suurta pankkia hallitsee rahastojen jakelua yksityishenkilöille, ja Börjesson arvostelee pankkien haluttomuutta tarjota asiakkailleen halpoja rahastoja. Häntä huolettavat myös vakuutusmeklarit, jotka ovat vuosikausia nyhtäneet ruotsalaisilta tuhteja palkkioita, ja edelleen ylihinnoittelevat sopimukset, keinot vain ovat vaihtuneet.
Mikä voisi auttaa? Börjesson ei usko, että Ruotsin finanssiala muuttuu omin voimin. Suurten toimijoiden lobbausvoima on hänestä liian suuri. Börjesson toivoo apua Euroopan unionilta. Vain EU voisi pakottaa Ruotsissa sijoitustuotteiden palkkiot kunnolla näkyviksi ja pakottaa myyjät erottamaan tuotteen palkkiot ja oman työnsä provision erilleen. Jos sijoittajien olisi alettava maksaa neuvonnasta omasta pussistaan, he vaatisivat ja saisivat parempaa neuvontaa.
Hollannissa ja Britanniassa on jo otettu isoja askeleita tähän suuntaan. Myös Euroopan unionissa keskustellaan parhaillaan siitä, mitä asiasta kirjataan sijoitustuotteiden markkinoita säätelevään ns. toiseen Mifid-direktiiviin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että EU ei tule pakottamaan jäsenmaita lainsäädäntöön, jossa sijoitusneuvonnasta olisi perittävä maksu asiakkaalta, arvioi paneelissamme Norjan varainhoitoalan järjestön toimitusjohtaja Lasse Ruud.
Mikä vaarana?
Börjessonin toiveet eivät ole pulmattomia. Jos sijoitusneuvontaa ei enää voisi saada "ilmaiseksi", olisi luultavaa, että moni jäisi tai jätettäisiin ilman sitä. Esimerkiksi Britanniassa itsenäiset varainhoitajat haluavat velottaa vähintään 1500 puntaa vuodessa kaikilta asiakkailtaan saadakseen liiketoimintansa kannattavaksi. Jos palkkio on prosentti sijoitettavista varoista, tulisi asiakkaalla olla 150 000 punnan finanssivarallisuus. Siihen yltää vain harva.
Hollannissa neuvonnasta on pitänyt pyytää erillinen palkkio tämän vuoden alusta. Morningstarin Benelux-maiden rahastotutkimuksen johtaja San Lie kertoi paneelissamme, että noin viidennes aiemmin sijoitusneuvontaa saaneista on siirtynyt omatoimiseen sijoittamiseen. Toinen viidennes harkitsee samaa. Vain neljä prosenttia aiemmin pankeissa sijoitusneuvontaa saaneista henkilöistä on siirtynyt täyden valtakirjan varainhoitoon.
Börjessonilla oli ehdotus sijoitusneuvonnan kustannusten laskemiseen: verovähennys finanssineuvonnasta. Se voisi hänestä mahdollistaa riippumattoman sijoitusneuvonnan teollisuudenalan synnyn Ruotsiin. Mutta kaiken kaikkiaan hän oli pessimistinen.
Jos edes Pohjolan kehittyneimmässä sijoitusmaassa asiat eivät ole kovin hyvin, mikä on tilanne Suomessa? Keskustelu aiheesta antaa odottaa itseään. Tähän mennessä Ruotsin keskustelusta on tuotu Suomeen into riepoa aktiivisten rahastojen aktiiviosuuksia ja heikkoja viimeaikaisia tuottoja. Varainhoitopalvelussa on kuitenkin kysymys paljon muustakin kuin siitä, voittavatko aktiiviset rahastot indeksinsä vai eivät. Valitettavasti moni meistä tarvitsee apua raha-asioissa, osa aivan perusteissakin. Sen ideoiminen, miten tuo apu parhaiten ja vähimmin eturistiriidoin olisi kuluttajien saatavissa, voisi vihdoin ottaa vauhtia Suomessakin.
