”Olkaa innovatiivisia. Muuten Googlen kaltaiset yritykset vievät bisneksenne.” Näin varoitti suomalaista finanssialaa hollantilaisen Kempen-varainhoitoyhtiön toimitusjohtaja Paul Gerla toukokuussa CFA Society Finlandin seminaarissa.
Mutta mikä finanssialalla voisi olla hätänä? Varainhoitoyrityksethän ovat kaikkien aikojen tuloskunnossa.
Suomalaisen varainhoitoalan muhkeita katteita uhkaavat trendit, jotka ovat tuttuja myös muilta aloilta: digitalisaatio ja globalisaatio. Lisäksi tulee vielä kolmas -tio-sana, regulaatio.
Meille finanssipalveluiden kuluttajille näillä trendeillä on hyviä ja huonoja vaikutuksia. Varainhoitoyhtiöiden katteille ne ovat uhka, mutta toki myös mahdollisuus.
Tieto, sijoitukset, data, kaikki liikkuvat verkon yli. Digitalisaatio vähentää tarvetta kivijalkakonttoreille (tai S-Pankin kohdalla markettiketjulle). Niin sanotut ”robottineuvojat” kasvavat vauhdilla Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Piensijoittaja kirjautuu verkkopalveluun, vastaa kyselyyn toiveistaan ja riskinsietokyvystään ja saa sijoitussuosituksen. Palvelu sijoittaa rahat ennalta sovittujen sääntöjen mukaan. Palkkio on luonnollisesti alempi kuin henkilökohtaisessa palvelussa.
Tällaiset palvelut saavat tuskin pelkillä Suomen markkinoilla suurta jalansijaa, ainakaan nopeasti, koska mittakaavaa ei hevin synny. Mutta tässä tullaankin toiseen megatrendiin, globalisaatioon. Verkossa toimiva palvelu kun voi ylittää rahat toisella tavalla kuin konttoreiden kautta toimiva pankki tai vakuutusyhtiö.
Ennen kaikkea globalisaatio vaikuttaa kuitenkin siten, että sijoitustuotteet leviävät rajojen yli. Se mahdollistaa nykyistä suuremman skaalan. CFA-yhdistyksen seminaarissa puhunut professori Meir Statman kauhisteli suomalaisten sijoitusrahastojen palkkioita: kun Suomessa osakerahaston palkkio on keskimäärin 1,6 prosenttia, Statman kertoi maksavansa Yhdysvalloissa 0,07-0,09 prosenttia indeksirahastoistaan vuodessa.
Yhdysvalloissa on riittävästi mittakaavaa, jotta indeksirahastojen bisnes kannattaa. Lisäksi siellä sijoitusneuvojat ottavat palkkion asiakkailtaan. Neuvojan on huomattavasti helpompi perustella oma vaikkapa yhden prosentin vuosipalkkionsa, jos rahastoista koituva palkkiokuorma on likimain pyöristysvirheen kokoinen.
Toki Suomestakin saa indeksirahastoja, mutta niiden hinnat ovat selvästi Yhdysvaltoja kalliimmat. Rajat eivät ylity helposti, koska indeksirahaston pienistä palkkioista ei riitä katetta markkinointiin, jota uudella markkinalla pärjääminen edellyttäisi. Halpoja sijoituksia tehdäänkin Euroopassa lähinnä pörssin kautta ostettavilla etf-rahastoilla. Silti suurin osa varoista on aktiivisissa rahastoissa, joissa laskutetaan salkunhoidosta selvästi korkeampaa palkkiota. Sama on tilanne kaikkialla Euroopassa.
Digitalisaatio ja globalisaatio puskevat siis hintoja alaspäin. Sitten on vielä kolmas ”-tio”, regulaatio. Euroopassa piensijoittajien asemaan on kiinnitetty viime vuosina paljon huomiota. Britanniassa ja Hollannissa on päädytty siihen, että neuvonta ei ole riittävällä varmuudella asiakkaan edun mukaista, jos sijoitusneuvoja saa palkkionsa tuotteita tarjoavilta yhtiöiltä eikä asiakkaalta. Siksi siellä neuvonnan ja salkunhoidon palkkiot on pakolla erotettu.
Paul Gerla veikkasi, että tämä kehitys tulee myös Suomeen. Gerla suositteli suomalaisia varautumaan siihen, että finanssialalla on tulossa muutoksia, ja ne ovat suurempia kuin odottaa. ”Nykyinen tilanne ei ole kestävä”, Gerla sanoi useaan kertaan.
Se on kova viesti. Sillä suomennettuna se tarkoittaa, että asiakkaat eivät Euroopassa nyt saa parasta mahdollista palvelua ja palveluiden hinnat ovat liian korkeat. Joko palvelun on parannuttava tai hintojen alennuttava. Kuluttajille parasta olisi, jos molemmat toteutuisivat.
