Ei ole ihme, että sijoittajat suhtautuu innovaatioihin epäillen. Uudet sijoitustuotteet ovat aivan liian usein vain edeltäjiään kalliimpia, ja niiden transparenssi aiempaakin heikompi.
Epäileminen on järkevää. Mutta paljon puhutut, strategista beetaa soveltavat rahastot ovat eri asia. Niissä on järkeä.
Strateginen beeta tarkoittaa sijoittamista indeksoituihin salkkuihin jotka eivät seuraa markkinapainojen mukaan koko markkinaa, kuten perinteisest indeksirahastot. Strategisen beetan rahastot omistavat jonkin osan markkinoista. Niiden omistamia arvopapereita määrittää tietty faktori tai tyyli.
Tämä kuulostaa abstraktilta, mutta ajatus on yksinkertainen. Arvotyyliä soveltava indeksirahasto on strategisen beetan rahasto, joka nojaa arvotekijään (value factor).
Erotukseksi useista muista keksinnöistä strateginen beeta vaatii salkunhoitajalta vähemmän, ei enempää. Siksi myös palkkiot ovat maltillisempia kuin uutuustuotteissa yleensä.
Mutta miksei sijoittajan kannattaisi sitten vain ostaa koko markkinaa tavanomaisen indeksirahaston kautta? Miksi pitää leikellä ja pilkkoa, maksaa ylimääräistä ja lisätä vaikeusastetta? Miten strateginen beeta voi olla kustannuksia säästävä ja kokonaisuutta selkeyttävä innovaatio?
Näiden rahastojen suuri kriitikko on Vanguard-rahastoyhtiön perustaja Jack Bogle, indeksisijoittamisen suuri nimi.
Hän on oikeassa siinä, että strateginen beeta on mutkikkaampaa kuin perinteinen indeksointi. Jos haluaa kerätä tuottoja rahoitusmarkkinoilta käyttäen halvimpia, loogisimpia ja selkeimpiä keinoja, ei pidä ostaa strategista beetaa soveltavia rahastoja. Sillä valitessaan kohteekseen ainoastaan tietyn tyyliset arvopaperit ne tekevät aktiivisia päätöksiä, ja se lisää väistämättä kustannuksia sekä voi aiheuttaa muutakin huolta.
Varo aktiivista salkunhoitoa
Nyt päästään asian ytimeen: strateginen beeta on yksinkertaisin vaihtoehto aktiiviselle sijoittajalle.
Aiemmat sijoitusinnovaatiot hyödynsivät perinteistä aktiivista salkunhoitoa ja kehittivät sitä edelleen. Se tarkoitti lisää työtä, kustannuksia ja esimerkiksi hedge-rahastojen yhteydessä vähäistä avoimmuutta. Strateginen beeta toimii päinvastoin.
Aktiivisten salkunhoitajien menestys perustuu pitkälti muutamaan tekijään eli faktoriin. Miksei sijoittaja ostaisi vain näitä tekijöitä ja unohtaisi muun?
Aktiivinen salkunhoitaja voi esimerkiksi suosia suhteellisen vähän treidattuja osakkeita, joiden kurssikehitys on muutaman viime kuukauden aikana ollut voimakasta. Salkunhoitaja tekee ahkeraa tutkimustyötä ja hankkii pienen määrän osakkeita, jotka täyttävät hänen valintakriteerinsä. Osoittautuu kuitenkin, että tällä ylimääräisellä työllä ei ole merkitystä. Lähes samaan tulokseen voidaan päästä mekanistisella mallilla, jossa sijoituskohteiden valintaperusteina ovat 1) vähäinen osakevaihto, 2) osakkeen alhainen arvostuskerroin ja 3) lupaava kurssikehitys.
Edellä kuvatun aktiivisen rahaston voi siis helposti vaihtaa strategista beetaa soveltavaan kilpailijaan. Näin tulee myös uskoakseni tapahtumaan. Nykypäivän sijoittajat ymmärtävät kulujen merkityksen ja ovat tietoisia aktiivisen salkunhoidon pulmista. Puhun nyt aktiivisen salkunhoidon tuloksista yleisellä tasolla, ainahan on onnekkaita poikkeuksia.
Useimmat sijoittajat hakevat kuitenkin jännitystä yhdistelemällä aktiivisen ja passiivisen sijoittamisen elementtejä. Aktiivinen sijoittaminen voitaisiin kuitenkin helposti hoitaa soveltamalla strategista beetaa, varsinkin kun tällaiset rahastot vähentävät yllätysten määrää ja helpottavat tiedonhankintaa. Myös niiden kaupat ovat paremmin ennustettavissa. Salkunhoitajat voivat vaihtaa näkemystä milloin tahansa, mutta algroritmejä ei niin vain peukaloida.
Mikään ei ole täydellistä
Ajatukseeni kätkeytyy kuitenkin pari ansaa. Ensimmäinen liittyy strategista beetaa soveltavien rahastojen ”tuottohistoriaan”.
Aktiiviset salkunhoitajat eivät saa mainostaa rahastojensa tuottohistoriaa ajalta, jolloin rahastoja ei vielä ollut olemassa. Strategista beetaa edustavat salkunhoitajat voivat kuitenkin näin tehdä. He kertovat, miten heidän soveltamansa lähestymistapa olisi johtanut loistavaan tulokseen menneisyydessä, jos tällaisia rahastoja olisi vain ollut olemassa. Koko sijoitusstrategia on loppujen lopuksi luotu juuri tällaisen tiedon pohjalta: sillä jos algoritmien tuottama tulos olisi jäänyt uupumaan optimista, laskelmiahan olisi muutettu.
Näin on myös tapahtunut useimpia ellei peräti kaikkia strategista beetaa soveltavia rahastoja perustettaessa. Se on tietojen louhinta, josta on karvaita kokemuksia eri tieteenaloilla, varsinkin lääketieteessä. Monet ”tieteellisesti todistetut” tosiasiat ovat sittemmin osoittautuneet vikahälytyksiksi. Sama tullaan näkemään vielä strategisen beetan rahastojen kohdalla.
Toinen haittapuoli liittyy näiden rahastojen läpinäkyvyyteen. Jos jokin asia on helppo ymmärtää, sitä on myös helppo jäljitellä. Siinä missä strategista beetaa soveltavien rahastojen ensimmäinen aalto söi aktiivisten salkunhoitajien ansioita, seuraava strategisen beetan aalto tulee viemään alan pioneerien leipää. Parhaiten menestyvät tekijät synnyttävät menestyviä rahastoja matkivia uusia rahastoja, jotka puolestaan lisäävät sijoituksia kyseisiin tekijöihin. Seurauksena on, että näihin tekijöihin perustuvien arvopapereiden arvo nousee, kunnes lopulta päädytään tilanteeseen, jossa edut on syöty. Samalla hetkellä eilispäivän voittajat muuttuvat huomisen häviäjiksi.
On siis mahdollisuus, että strategista beetaa soveltavia rahastoja käytetään väärin. En usko, että rahastojen hallinnoima varallisuus on vielä niin suurta, että sillä olisi merkitystä tässä mielessä, mutta jossakin vaiheessa tämä riski toteutuu. Vaikka strategisen beetan rahastot ovatkin hyvin rakennettuja, se ei tarkoita, että niitä myös käytettäisiin hyvin. Mutta se on taas toinen juttu.
