Osakemarkkinoiden romahdus on aina ilmiselvää jälkikäteen. Kun teknologiaosakkeet sukelsivat vuoden 2000 keväällä vuosia jatkuneen nousun jälkeen, mikään ei ollut niin kuin ennen. Varovaiset sijoittajat vetäytyivät.
Vuosia myöhemmin Yhdysvaltaiin asuntomarkkinat ja niihin sidotut arvopaperimarkkinat kiehuivat totaalisesti yli. Maailma ajautui finanssikriisiin. Opimme elokuvasta The Big Short, että fiksu raha ymmärsi hyvissä ajoin asuntomarkkinoiden kuumentuneen. Useimmat sijoittajat eivät innostukseltaan huomanneet ongelmaa, mutta kylmäpäisemmät tarkkailijat tajusivat, että peli oli menetetty.
Ehkä Brexit-äänestys osoittaa saman. Ehkä vuoden 2025 Oscar-palkinnon parhaasta elokuvasta voittaa pureva satiiri Britannian rikkaiden kollektiivisesta typeryydestä: he olivat tehneet meheviä voittoja vuoden 2008 jälkeisillä sijoituksillaan vain antaakseen ne pois Euroopan hajoamista seuraavan globaalin taantuman myötä. Faktat olivat kaikkien nähtävissä – mutta he olivat sokeita! Katsojat poistuvat tyytyväisinä: rikkaat saivat ansionsa mukaan.
Näin voi käydä. Tai sitten Brexit vaikuttaa USA:n osakekursseihin vähän samoin kuin Kreikan finanssikriisi, Putinin aggressiivinen ulkopolitiikka, S&P:n Yhdysvaltojen joukkolainojen luokituksen lasku ja Washingtonin budjettiseikkailut. Jokaista niistä pidettiin globaalisti merkittävinä, ja ne aiheuttivat viikkoja kestäneen kurssilaskun, jota säesti huolestunut kommentointi.
Näyte viimeksi mainitusta vuodelta 2011:
S&P:n päätös voi kuitenkin toimia tyrmätä USA:n taloudellisen elpymisen, joka ei näytä pääsevän vauhtiin, ja voi lisätä sijoittajien epäluottamusta sellaista poliittista päätöksentekoa kohtaan, jossa ei tahdota päästä yhteisymmärrykseen edes pienistä asioista. Seurauksena voi olla yritysten ja osavaltioiden velkakirjojen luokituksen lasku ja velanoton kustannusten kasvu. Päättäjät ovat myös huolissaan pinnan piilevistä jäävuorista, joita S&P:n päätös voi paljastaa.
Edellinen lainaus vaikutti aikanaan oikeaan osuneelta. Talous yski ja kasvoi paljon hitaammin kuin taantuman jälkeen olisi voinut toivoa. Yritysten ja kuluttajien luottamus horjui, poliitikot riitelivät ja USA:n valtiolainojen luokitusta oli juuri laskettu. Saattoi hyvin kuvitella, miten häiriöt johtaisivat romahdukseen, sijoittajat vaihtaisivat luottamarginaalien kasvun seurauksena paremman luokituksen kohteisiin, yritykset säikähtäisivät ja alkaisivat karsia kulujaan. Ja niin edelleen.
S&P 500 -indeksi notkahti mutta nousi sitten 16 %, 32 % ja 14 % seuraavana kolmena vuonna. Varmaan on, että kukaan ei tule tekemään elokuvaa, jossa nauretaan näiden vuoden 2011 yliluottavaisten sijoittajien typeryydelle.
Mikä on siis pointtini? Markkinoiden käännekohdat eivät ole koskaan ilmeisiä ennen kuin ne tapahtuvat. On totta, että teknologiaosakkeet olivat vuonna 2000 erittäin kalliitta ja niistä puhuttiin historiallisella innolla. (Morningstarin teknologiaosakkeiden analyytikot saivat jopa tappouhkauksia "riittämättömän" optimistisista näkemyksistään.) Ei tarvinnut olla luokan fiksuin oppilas tajutakseen, etteivät nämä osakkeet olleet mikään huippusijoitus. Mutta eivät ne olleet olleet sitä neljä vuotta aikaisemminkaan, kun Alan Greenspan valitteli markkinoiden ”irrationaalista ylenpalttisuutta”.
Uusia sankareita
Vaikka markkinoiden käännekohdat eivät ehkä olekaan ilmiselviä bloggaajille, ne ovat sitä parhaimmille ja fiksuimmille. Kuten The Big Short osoitti, taustaltaan hyvinkin erilaiset sijoittajat tunnistivat asuntokuplan ennen sen puhkeamista. Paljon useampi oli aavistanut vuosien 200–2002 teknologiaosakkeiden romahduksen, koska sadat hedge-rahastot välttivät sen seuraukset kokonaan. Moni salkunhoitaja selvisi kuivin jaloin myös 1987 romahduksen.
Valitettavasti juuri kukaan heistä ei kyennyt toisintamaan menestystään. Vuoden 1987 sankarit (ja sankarittaret) epäonnistuivat 1990-luvun nousujohteisilla markkinoilla, joten heillä ei enää ollut varoja hoidettavanaan, kun seuraava sukellus tapahtui. Vuosituhannen vaihteen jälkeen erinomaisesti menestyneet hedge-rahastot tulivat yllätetyiksi, kun osakemarkkinat taantuivat seuraavan kerran vuonna 2008. Finanssikriisin aikaiset tähdetkään eivät ole enää loistaneet. Silmiinpistävin esimerkki on vuoden 2007 suurten shorttausten kuningas John Paulson, joka äskettäin joutui sijoittamaan osan aiemmista voitoistaan takaisin kituviin hedge-rahastoihinsa.
Brexit-kansaäänestyksestä voidaan siis todeta seuraavaa:
- Se voi tarkoittaa nykyisten nousujohteisten markkinoiden kulminaatiopistettä tai sitten ei.
- Jos näin on, osa salkunhoitajista tietää tämän ja nettoaa roimasti.
- Valitettavasti emme tiedä, keitä he ovat. Hei eivät ole samoja ihmisiä, jotka varoivat edellisiä laskujohteisia markkinoita. He ovat uusia yrittäjiä. He tulevat tällä kertaa osumaan oikeaan – mutta vain tällä kertaa. He eivät osaa varautua seuraavaan tai mihin muuhunkaan laskukauteen.
Laskevien markkinoiden onnistujien kutsuminen onnekkaiksi kuittaamalla, että tikkoja heittävä apina tai hiirellä leikkivä kissa pystyisi samaan, on asioiden yksinkertaistamista.
Osalla salkunhoitajia oli ilman muuta hyvä onni. He aavistivat jotakin mutta eivät ymmärtäneet ilmiötä täydellisesti. He tekivät sijoituksia tämän näkemyksen perusteella, ja kun markkinat sitten taantuivat, he uskottelivat itselleen ja muille, että he tiesivät tämän kaiken jo etukäteen. Se ei pidä paikkaansa. He vain toivovat olevan oikeassa, ja lantinheitto päättyi onnekkaasti.
Mutta toiset ansaitsivat menestyksensä. He tekivät tarvittavat analyysit ja tajusivat, että käänne huonompaan oli väistämätön. Tappioita ei voitu välttää. (Aivan kuten The Big Short -elokuvassa havainnollisesti osoitettiin, käänteen täsmällistä ajankohtaa on mahdoton ennustaa ja sitä odotellessa voi joutua kärsimään. Kun on kyse tienaamisesta laskevilla markkinoilla, ihminen voi olla oikeassa mutta silti väärässä.)
Historian rajoitukset
Ongelma on siinä, että markkinoiden laskukaudet eivät vastaa toisiaan. Jokainen mullistus poikkeaa muista yksityiskohdiltaan siinä määrin, että salkunhoitaja, joka pystyy tekemään oikean analyysin yhdessä tapauksessa, ei huomaa ongelmaa seuraavassa. (Tai sitten rahastonhoitaja erehtyy päinvastaiseen suuntaan ja ennustaa kahdeksaa uutta laskukautta, joista toteutuu kaksi. Ennustajan lahjat eivät ole siirrettävissä.)
Jokainen talouskriisi on erilainen. Sen vuoksi menneisyydestä ei voi ammentaa suoraan oppia tulevaisuutta varten. Emme myöskään voi seurata niitä, jotka osuivat oikeaan viime kerralla. Loogisesti ajatellen asialle ei voi mitään. Voimme vain puurtaa eteenpäin kuten tähänkin asti luottaen siihen, että markkinat nousevat useammin kuin laskevat ja että ilman jälkiviisauden suomaa ylellisyyttä emme voi tietää, kuka sijoittamisen asiantuntija on kulloinkin oikeassa yksittäisen kriisin puhjetessa.
