Kestätkö riskiä?

Riskimittarit

Riski määritellään yleisesti todennäköisyytenä sille, että jotain epäsuotuisaa tapahtuu. Sijoituksen kohdalla riskinä voi olla esimerkiksi tarkastella todennäköisyys sille, että tuotto jää tietyn verran odotusten alle. Tätä todennäköisyyttä voidaan mitata usealla eri tavalla, joista yleisin on tuottojen keskihajonta. Se kertoo, kuinka paljon tuotot vaihtelevat keskiarvonsa ympärillä. Se on yksinkertainen sekä laajalti hyväksytty riskimittari, mutta se ei ota huomioon tuottojen jakaumiin (ja siten todennäköisyyksien estimointiin) liittyviä erityisominaisuuksia.

Keskihajonta käsittelee suurien tappioiden (jakauman vasen ”häntä”) ja suurien tuottojen (jakauman oikea ”häntä”) todennäköisyyksiä tasavertaisina, eikä kerro mitään häntien todellisesta paksuudesta. Siksi se ei anna realistista kuvaa häntäriskistä, eli ns. ääritapahtumien todennäköisyyksistä, jotka toteutuessaan aiheuttavat sijoittajissa kaikista suurimpia tunnereaktioita.

Jotkin riskimittarit huomioivat nämä erot.  Tällaisia ovat esimerkiksi Sortinon luku ja Morningstar-riski.

Sortinon luku on muunnelma yleisimmän riskikorjatun tuoton mittarista Sharpen luvusta. Molemmat suhdeluvut vertaavat sijoituksen ylituottoa sen tuoton keskihajontaan. Mittareissa on kuitenkin eroa, sillä Sharpen luvussa keskihajonta ottaa huomioon sekä positiivisten että negatiivisten tuottojen arvonvaihtelun, kun taas Sortinon luvussa keskihajonta ottaa huomioon vain alaspäin suuntautuvan arvonvaihtelun (eng. downside deviation). Sortinon luku tuottaa tarkemman kuvan sijoituksen tuotosta suhteessa "huonoon" arvonvaihteluun.

Morningstar-riski tarkastelee riskiä hieman eri tavalla. Se ei jätä positiivisten tuottojen arvonvaihtelua kokonaan huomiotta, mutta antaa negatiivisten tuottojen arvonvaihtelulle suuremman painon. Tämä mittari lasketaan suhteessa muihin saman kategorian rahastoihin, ja se on sisällytetty Morningstarin riskikorjattuun tuottoon, jonka perusteella rahastot saavat Morningstar Ratingin.

Vaikka sekä Sortinon luku että Morningstar-riski erottavat hyvän ja huonon riskin toisistaan, ne eivät silti mittaa häntäriskiä.

Yleisin tapa mitoittaa tuottojakauman vasenta häntää on maksimaalisen tappion luku (eng. maximum drawdown). Maksimaalinen tappio kertoo kurssihuipun ja -pohjan välisen eron tietyn ajanjakson aikana. Vaikka se ei olekaan pahin mahdollinen skenaario, se antaa käsitystä laskumarkkinoiden tappiopotentiaalista.

Vaikka näillä kaikilla riskimittareilla on käyttöä sijoittajien odotusten määrittelyssä, ne ovat mielestäni silti riittämättömiä. En usko, että riskiä voidaan mitata riittävästi pelkällä taulukkolaskentaohjelmalla.

Todellinen riski

Todellinen riski piilee siinä, miten reagoimme markkinoiden nousuihin ja laskuihin. Sijoitusten epävakaus eli volatiliteetti on yksinkertaisesti ihmisten toiminnan nettotulos. Olemme luonnostamme riskiä vältteleviä olentoja. Todellinen riski on siis se, että teemme väärän asian väärään aikaan ja siten estämme itseämme saavuttamasta tavoitteitamme.

Tätä riskin käsitettä on lähes mahdotonta mitata, koska se on todella henkilökohtainen. Persoonallisuus, olosuhteet sekä kokemustaso vaikuttavat siihen, miten yksittäinen sijoittaja kokee riskin ja reagoi siihen. Sijoittajien riskinottohalu voi vaihdella markkinoidenympäristön mukana ja ajan kuluessa.

Sen sijaan sijoittajien riskinsietokyky määräytyy osittain persoonallisuuden perusteella. Jotkut ihmiset jahtaavat riskiä, olipa kyse sitten markkinoista tai laskuvarjohypystä. Toiset taas pelaavat mieluummin varman päälle, jalat tukevasti maassa. Sitten on laskuvarjohyppääjiä, jotka säilyttävät säästönsä pankin käyttötilillä, ja vakuutusmatemaatikkoja, jotka tykkäävät töiden jälkeen lyödä vetoa raveista. Riskinsietokyky on siis todella henkilökohtaista.

Tietysti myös sijoittajien olosuhteet vaikuttavat heidän kykyynsä ja haluunsa ottaa riskiä. Sijoittajilla, jotka ovat jo ehtineet kerätä huomattavan varallisuuden, on todennäköisesti suurempi kyky ottaa riskejä. Sen sijaan heillä on enemmän pelissä ja siten he saattavat olla vähemmän halukkaita ottamaan ylimääräisiä riskejä.

Sijoittajien riskinottokyky riippuu myös aikahorisontista. Vastavalmistuneilla nuorilla on runsaasti riskinottokykyä, koska heillä on todennäköisesti vuosikymmeniä aikaa säästää ja sijoittaa ennen eläkeaikaa. Eläkeikää lähestyvillä sijoittajilla voi olla suhteellisesti vähemmän riskinottokykyä, kun he siirtyvät varallisuuden kartuttamisesta eläkemenojen kattamiseen. Mikään näistä seikoista ei sisälly tavanomaisiin riskimittareihin.

Myös kokemuksella on vaikutusta koettuun riskiin. Ihmiset, jotka ovat menettäneet aiemmin suuria summia markkinoilla, saattavat olla epävarmoja ottamaan riskejä tulevaisuudessa. Sen sijaan sarjayrittäjät saattavat suhtautua riskiin mukavammin kuin yhtiömiehet ja -naiset.

Asenteet riskiä kohtaan muuttuvat markkinoiden mukana ja kehittyvät ajassa. Jos olisit kysynyt halukkuudestani ottaa riskiä joulukuussa 2019, vuosia kestäneen nousumarkkinan aikana, olisin sanonut ottavani riskiä mielelläni. Jos olisit kysynyt minulta uudelleen kolme kuukautta myöhemmin, kun koronaviruksen aiheuttama markkinamyllerrys oli pahimmillaan, en olisi todennäköisesti ollut niin innokas. Asenteemme riskejä kohtaan muuttuvat jatkuvasti.

Kuinka hallita riskiä

Sijoitusriskiä voidaan hallita monin eri tavoin. Jaan ne kolmeen eri ryhmään: allokaatio omaisuusluokkien välillä, sijoitusten valinta ja käyttäytyminen. Ihannetapauksessa kaksi ensimmäistä optimoidaan kolmannen varalle.

Kenties tehokkain tapa hallita riskiä on valita sopiva allokaatio omaisuusluokkien välillä. Sijoittajat, joilla on korkeampi riskinsietokyky, tulisi suosia osakkeita. Matalamman riskinsietokyvyn omaavien sijoittajien kannattaa suosia velkakirjoja ja käteistä. Sopivan tasapainon löytäminen on hankalaa. Vaikka sijoittaja ei pitäisi osakemarkkinoiden epävakaudesta, se ei tarkoita, että hänellä olisi varaa jättää ne väliin, jos hän haluaa saavuttaa tavoitteensa.

Tässä vaiheessa markkinasykliä on järkevää tarkastella uudelleen allokaatiota omaisuusluokkien välillä. Kun otetaan huomioon kuinka paljon osakkeet ovat tuottaneet suhteessa velkakirjoihin viimeisen kymmenen vuoden aikana, monilla sijoittajilla on todennäköisesti vahva paino osakkeissa ja kevyt paino velkakirjoissa. Jos tilanteesi on tämä, voi olla aika tasapainottaa sijoitukset takaisin sopivampaan yhdistelmään. Oikea yhdistelmä riippuu viime kädessä monista edellä kuvatuista olosuhteista (riskinsietokyky, riskinottokyky, persoonallisuus, kokemus ja niin edelleen).

Oikeiden sijoitusten valinta on toinen keino, jolla sijoittajat voivat säätää salkkunsa riskiä. Suurten yhtiöiden osakkeisiin liittyy usein pienempi riski kuin pienyhtiöiden osakkeisiin. Yhdysvaltalaisiin osakkeisiin ei liity yhtä suurta epävakautta kuin kehittyvien markkinoiden osakkeisiin. Valtioiden velkakirjat ovat turvallisempia kuin yritysten velkakirjat.

Yksi tärkeimmistä riskinlähteistä olemme me itse. Huonot päätökset liittyen allokaatioon ja/tai sijoitusten valintaan voivat helposti tönäistä sijoittajan pois kurssilta. Allokaatio ja sijoitusten valinta tulisi siis optimoida suhteessa käyttäytymiseen. Paras salkku on se, josta sijoittaja pitää todennäköisesti kiinni myös silloin, kun markkinoilla rytisee. Käyttäytymisen suhteen optimoitu salkku on paras tapa hallita kaikkein suurinta riskiä – omaa epärationaalista käytöstämme.