Valikoiva osakesijoittaminen jälleen muotiin

Rahaa virtaa jälleen JPMorgan Flemingin rahastoihin.

Facebook Twitter LinkedIn

Maailman johtavat rahastoyhtiöt huokaisevat helpotuksesta, sillä pahin ulosvirtaus osakerahastoista näyttää olevan takana. JPMorgan Fleming Asset Managementin globaalin strategin ja sijoitusjohtajan Chris Traceynmukaan rahaa on alkanut virrata tämän vuoden alussa etenkin eurooppalaisiin ja aasialaisiin rahastoihin. 

Traceyn mukaan sijoittajat ovat kuitenkin edelleen varuillaan osakemarkkinoiden suhteen. Yksi syy tähän on huoli USA:n talouskasvusta ja toinen epävarmuus osakkeiden tuotosta. Traceyn mukaan osakesijoittajien kannalta entistä tärkeämmäksi onkin käymässä valikoiva sijoittaminen.

- Osakemarkkinat ovat nyt haasteelliset. Osakesijoittamisessa valikoiva sijoittaminen on nyt entistä tärkeämää sen vuoksi, että tuotot ovat alhaisemmat kuin pitkiin aikoihin.

Maailmanlaajuisesti rahastosijoittaminen hiipui viime vuonna ja rahaa pakeni etenkin osakerahastoista. Traceyn mukaan JPMorgan Fleming oli poikkeus kuitenkin viime vuonna siinä mielessä, että sen eurooppalaisissa osakerahastoissa ei tapahtunut nettomääräistä ulosvirausta.

- Osakemarkkinoiden ja osakesijoitusten toipuminen tulee viemään pitkään, sillä monet sijoittajat pelkäävät menettävänsä lisää rahaa osakemarkkinoilla. Osakkeiden tuotot eivät tule olemaan lähelläkään sitä mitä ne olivat 1990- luvulla. Jos osakkeista sai tuolloin 20 prosentin tuoton, nyt voidaan puhua 8-10 prosentin tuottotasosta.

- Enronin skandaali ei tietenkään ole auttanut asiaa. Monet sijoittajat epäilevät nyt etenkin amerikkalaisten yhtiöiden kannattavuutta ja niitä malleja, joilla kannattavuutta mitataan.

Maailman toiseksi suurin

JPMorgan Fleming Asset Management syntyi vuonna 2001, jolloin varainhoitoyhtiö Chase Fleming fuusioitiin JPMorganiin. JPMorgan Fleming Asset Management on Fidelityn jälkeen maailman toiseksi suurin aktiivinen varainhoitaja ja sillä on noin 600 miljardin dollarin varat hoidettavanaan.

Varainhoitajan varoista lähes puolet eli noin 293 miljardia dollaria on sijoitettu erilaisiin korkopapereihin ja noin 165 miljardia dollaria osakkeisiin.

Yhtiöllä on yhteensä noin 90 eri korko- ja osakerahastoa, jotka ovat myös myynnissä Suomessa. JPMF- rahastoja myyvät Suomessa Evli ja OKO. Traceyn mukaan viime vuonna rahastojätin rahastoista kaksi kolmasosaa tuotti "keskimääräistä paremmin".

Kaksi sijoitustyyliä talon sisällä

Varainhoitoyhtiö poikkeaa kilpailijoistaan siinä, että osakesijoituksissa sillä on kaksi erillistä "sijoitusprosessia". Sijoittajat voivat esimerkiksi Japanissa valita joko vähemmän riskiä ottavan JPMorganin osakesijoituksilleen tai enemmän riskiä ottavan Flemingin.

JPMorganin osakesijoitukset tehdään maailmanlaajuisesti yhden ja saman mallin mukaisesti. Sijoituspäätökset tehdään sen omien analyytikoiden suositusten perusteella. Jos sijoittaja haluaa enemmän riskiä, osakesijoitukset hoitaa Flemingin puoli. Sijoitukset tehdään funamenttianalysoinnin sekä ranking- suositusten perusteella, kuten esimerkiksi talon sisäisten osto- ja myyntisuositusten perusteella.

- Me olemme poikkeuksellinen muihin taloihin nähden, mutta asiakkaalle on eduksi, että hän voi saman talon sisällä valita joko enemmän riskiä ottavan sijoitustyylin tai vähemmän riskiä sisältävän tyylin.

Osakkeet halpoja Aasiassa

USA:n talouskasvu on ekonomistien mukaan piristymässä. Useimmat ekonomistit eivät odota USA:n inflaation kiihtyvän nopeasti, joten massiivisia koronnostoja ei myöskään tänä vuonna odoteta.

- Monien mielestä amerikkalaiset osakkeet ovat edelleen yliarvostettuja. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan usko, että USA:ssa osakekursseissa nähtäisiin raju korjausliike alaspäin.

- Aasiassa osakkeet ovat aliarvostettuja ja monet Aasian maat tulevat hyötymään siitä, jos USA:n talouskasvu lähtee todella vauhtiin, koska näiden maiden talous on teollisuusvetoista. Näitä maita ovat esimerkiksi Kiina, Taiwan ja Korea.

- Japanilaiset osakkeet voivat tarjota lähitulevaisuudessa hyvän tuoton. Kehottaisin kuitenkin sijoittajia odottamaan vielä ennen kuin he laittavat rahojaan Japaniin.

Facebook Twitter LinkedIn

Tietoja kirjoittajasta

Morningstarin toimitus  .

© Copyright 2024 Morningstar, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Käyttöehdot        Yksityisyys        Cookie Settings          Tietoja