Keillä on varallisuutta ja keillä viisaus sijoittaa sitä? Yhdistämme usein vanhenemisen viisastumiseen ja kypsymiseen, ja tuore Barclay’s-pankin tutkimus osoittaakin, että vanhemmat hötkyilevät sijoittajina vähemmän kuin nuoremmat. Hyvä niin, sillä vanhemmilla ikäluokilla on huomattavasti enemmän varoja sijoitettavanaan – ja siten hassattavanaan.
Vaikka treidaaminen vähentyisi vanhemmalla iällä, moni asia voi mennä pieleen, ja siitä tulisi olla tietoinen riittävän aikaisin. Vanhenevan sijoittajan haasteista varoitti Harvardin yliopiston professori David Laibson esitelmässään Morningstarin sijoituskonferenssissa 2011 Chicagossa. Kollegamme Yhdysvalloissa ovat tehneet Laibsonin kanssa aiheesta videohaastattelun.
Huonompi tuotto, kalliimmat lainat
Laibsonin mukaan yli 80-vuotiaat sijoittajat saavat varoilleen kolme prosenttiyksikköä huonompaa tuottoa kuin sijoittajat keskimäärin. Lisäksi he maksavat jopa lainoistaan yhtä korkeaa marginaalia kuin nuoret aikuiset, vaikka vanhusten luottotiedot ovat paljon nuorukaisia vahvemmat. Taidot raha-asioissa heikkenevät kun ikää tulee, mutta taitojen lisäksi myös kyky ja halu neuvotella, ja niin kulut kohoavat.
Eikö kokemus siis tuokaan viisautta? Kyllä tuo, mutta uän tuoma kokemusperäinen kyvykkyys on vain osa kognitiivisesta taidostamme. Laibson jakaa kognitiiviset kyvyt kahteen:
- Kokemusperäinen tieto ja taito – tiedekielellä ”kiteytynyt älykkyys” – on kykyä ratkaista tilanteita ja haasteita, jotka olemme kohdanneet aiemmin. Se karttuu iän myötä aina vanhuusikään asti.
- Sen sijaan kyky ratkaista meille uusia tilanteita eli ”joustava älykkyys” heikkenee lineaarisesti jo 20 ikävuodesta alkaen.
Kun nämä kaksi kognitiivisen taidon lajia yhdistetään, Laibson laskee sijoittajan olevan älyllisesti vahvimmillaan 53-vuotiaana. Sen jälkeen kyvyt alkavat heiketä, ensin hitaasti, sitten nopeasti. Rapautuminen kiihtyy 80 ikävuoden jälkeen, jolloin jo joka toisella on dementiaa tai sen kaltaista, kliinisesti diagnosoitavaa tiedollisen kyvykkyyden heikkenemistä.
Silti moni sijoittaja pitää kiinni rahoistaan ja kontrollistaan niihin, ja usein liian pitkään. Laibsonin mielestä sijoittajien ja heitä neuvovien tahojen pitäisi olla tietoisia älyllisten taitojen heikkenemisestä ja toimia ajoissa:
Sijoittajan tulisi viimeistään 65-vuotiaana tehdä paperit, joiden perusteella hänen raha-asioitaan voidaan hoitaa vaikka dementia iskisi. Hänen tulee myös tehdä suunnitelma siitä, miten sijoittaa ja hoitaa varallisuuttaan vahuuden päivillään. Kuka saa päättää henkilön puolesta, jos tämä ei siihen itse pysty? Millaista ja minkä hintaista hoitoa henkilö toivoo saavansa viimeisinä vuosinaan?
Sijoitusneuvojan tulee ottaa riittävän ajoissa asiakkaansa kanssa esille vanhenemiseen liittyvät haasteet ja kannustaa asiakasta valmistautumaan vanhenemiseen. Asiakassuhteessa pitää ottaa huomioon asiakkaan kyvyt, jotka voivat heiketä nopeastikin. Tämä voi tarkoittaa, että ei tarjota viittä eri rahastoa ja pyydetä asiakasta ratkaisemaan niiden välillä, vaan kysytään, haluaako sijoittaja lisää riskiä vai ei. Tällainen kokonaisvaltainen vastuunkanto vaatii sijoitusneuvojilta korkeaa moraalia sekä taitoa hallita kokonaisuuksia.
