”Koroilla eläjät.” Tuttu käsite kuvaa ihmistä, joka on niin rikas, että elää pelkillä koroilla tai sijoitusten muilla tuotoilla.
Sellaisia ihmisiä on Suomessa vähän. Mutta Suomessakin monella eläketulo voi olla hyvinkin alhainen tarpeisiin nähden. Työura on kenties jäänyt lyhyeksi, kokonaan väliin tai koostunut osa-aikatyöstä ja eläke jäänyt näin pieneksi. Yrittäjä taas on saattanut pitää eläkemaksut alhaisina ja siirtänyt rahat muuhun käyttöön.
Kun eläkeaika koittaa ja työtulot loppuvat, näiden ihmisten täytyy saada tuloja jostain: muilta perheenjäseniltä tai omista säästöistä.
Jos aikoo elää pelkillä "koroilla", se vaatii paljon säästöjä. ”Koroilla elämiseen” kun sisältyy ajatus, että pääomaa ei syödä. 40 000 euron nettovuosituloihin vaadittaisiin miljoona euroa, jos salkku tuottaisi verojen jälkeen neljä prosenttia vuodessa. (Inflaatiotarkistukset edellyttäisivät vielä korkeampaa tuottoa.) Mutta nykyisessä korkoympäristössä neljän prosentin nettotuottoa ei hevin saa kasaan, ja mitä pienempi tuotto, sitä korkeampi pääoman tulee olla.
Suurempi joukko onkin ”koroilla ja pääomalla eläviä”. He ovat saaneet tavalla tai toisella rahaa säästöön rahaa ja käyttävät sen tuottoja mutta myös pääomaa elämiseen. Mutta jos säästösumma ei ole miljoonia, miten varmistaa, että rahat riittävät ainakin oman elämän loppuun asti?
Varmuutta siitä on vaikea saada. Sijoitusalalla on kuitenkin kehitetty monta tapaa mitoittaa säästöille sopiva vuosittainen nostosumma.
Tapa 1: Sama summa joka vuosi
Vanhin peukalosääntö sanoo: eläkkeelle jäädessä katsotaan säästetyn potin suuruus ja lasketaan siitä neljä prosenttia. 500 000 euron säästöistä se olisi 20 000 euroa (johon tehdään vuosittain inflaatiotarkistus). Tuon verran rahaa otetaan säästöistä joka vuosi ja loput pidetään sijoitettuna niin, että rahat riittäisivät loppuiäksi – toivottavasti.
Nykyään ymmärretään, että tämä sääntö ei tuo parasta mahdollista lopputulosta. Esimerkiksi menneen kymmenen vuoden aikana tuotot ovat jääneet hyvin alhaisiksi. Sen tulisi näkyä jollakin tavalla myös tililtä nostettavissa summissa, jotta säästöt eivät lopu kesken. Toisaalta jos tuotot ovat olleet erittäin hyviä, voi perunkirjoituksessa selvitä, että edesmennyt olisi voinut elää paljon leveämmin.
Tapa 2: Sama prosentti joka vuosi
Jos haluaa huomioida markkinoilla tapahtuvat liikkeet paremmin, voi napata vuosittain tietyn prosentin jäljellä olevasta pääomasta, esimerkiksi 4 tai 5 %. Jos salkun arvo heiluu paljon, myös käytettävät tulot muuttuvat paljon vuodesta toiseen. Se voi tuoda muassaan ikäviä tai mukavia yllätyksiä, ja heiluntaa voi olla vaikea hyväksyä.
Tehokkuudessa tämä malli lyö tasasummat (Tapa 1), kuten Morningstarin tuore tutkimus osoittaa. Rahat eivät lopu koskaan: esimerkiksi kahdeksan prosentin vuosinostoilla salkku pienenee luultavasti nopeasti, mutta ei koskaan mene nollaan, sillä viimeisestäkin eurosta otetaan vain kahdeksan prosenttia.
Tapa 3: Jaa rahat koreihin
Yksi käytännössä hyväksi todettu tapa säännöstellä säästöjä perustuu niiden jakamiseen koreihin. Yhdessä korissa ovat lähivuosina tarvittavat rahat. Muissa koreissa (yksi tai useampia) on pääoma, jota kasvatetaan tulevia vuosia varten.
Metodista paljon kirjoittanut sijoitusneuvoja Harold Evensky suosittelee kahta koria. Yhdessä ovat esimerkiksi kahden seuraavan vuoden elämiseen tarvittavat säästöt. Ne laitetaan hyvin varmoihin sijoituskohteisiin kuten pankkitileille tai rahamarkkinarahastoihin. Loput varat sijoitetaan markkinoille riskillä, joka tuntuu sijoittajasta mukavalta mutta mahdollistaa mieluiten inflaatiota paremman tuoton.
Rahat ”käteiskorissa” vähenevät väistämättä. Koska kori on verraten suuri, malli antaa jouston varaa. Erityiseen markkinoiden ajoitukseen ei tarvitse ryhtyä, mutta ei ole myöskään pakko myydä juuri kun osakemarkkinoilla on tapahtunut romahdus saadakseen käteistä vaan voi odottaa ainakin muutamia kuukausia. Evenskyn mukaan monet hänen asiakkaistaan pystyvät suhtautumaan sijoittamiseen paljon rauhallisemmin, kun käteisen kaltaisissa sijoituksissa on tarpeeksi paljon rahaa. Asiakas tietää, että leipä ei lopu pöydästä. Hän malttaa odottaa ja sietää varsinaisessa sijoituskorissa riskiä.
Esimerkiksi 500 000 euron säästöistä voi pitää 50 000 käteiskorissa, jos se riittää eläketulon kanssa kahden vuoden menoihin. Loput 450 000 sijoitetaan markkinoille ja esimerkiksi neljännesvuosittain tai puolivuosittain pohditaan, ottaako markkinoilta rahaa käteiskoriin vai odottaako vielä ennen kuin täyttää taas käteiskorin 50 000 euron arvoon.
Toisessa artikkelissamme kerromme, miksi "korimalli" ei ole teoreettisesti paras mahdollinen.
Artikkeli perustuu Morningstarin yksityistalouden tutkimuksen johtajan Christine Benzin Morningstar.com-sivustolla julkaisemaan artikkeliin.
