Yksi sijoitusalan laajalti hyväksymistä opeista on, että ihmisen elämänvaihe näkyy hänen riskinsietokyvyssään käänteisesti: nuorelle suositellaan korkeampaa riskinottoa sijoituksissa kun taas vanhan tulisi olla varovaisempi. Perusteluna on, että osakeriskiä kannattaa ottaa pitkällä tähtäimellä koska heilunta on arvaamatonta lyhyellä tähtäimellä. Jos nuoren sijoitukset tuottavat tappiota, hänellä on aikaa ottaa vahinko kiinni. Taas jos taas vanhemman henkilön salkun arvo puolittuu juuri ennen eläkeikää, se puraisee säästöpottia ikävästi eikä työtuloista ehdi enää kerryttää korvaavia säästöjä.
Tälle idealle perustuu alan neuvojien toiminta kuin myös monet ”ikäkausituotteet”, joilla on jokin tavoitevuosi kuten 2015 tai 2020. Suomalaisilla vakuutus- ja rahastoyhtiöillä on runsaasti tällaisia tuotteita. Niissä osakepaino alenee vuosien myötä ja sijoitukset muuttuvat lopulta matalan riskin korkosijoituksiksi.
Mutta onko tämä malli paras? Tutkija ja Research Affiliated -yhtiön perustaja Robert Arnott kyseenalaistaa opin Morningstarin julkaisemassa artikkelissa.
Kolme mallia, odottamaton lopputulos
Arnott muistuttaa, että tavoiterahastojen strategian perustana on alentaa henkilön riskiä joutua elämään eläkkeellä pienemmillä tuloilla koska sijoitukset menivät mönkään. Mutta miten todellisuudessa käykään?
Arnott testaa kolmea strategiaa historiallisella aineistolla:
1) Nykyinen tavoiterahastojen malli, jossa osakepaino on aluksi korkea ja laskee iän myötä.
2) Salkku, jossa osakkeiden ja korkojen painot pidetään jatkuvasti suhteessa 50/50.
3) Käänteinen malli tavoiterahastoille eli aloitetaan matalalla osakeriskillä ja iän myötä nostetaan osakepainoa salkussa.
Aineistona Arnottilla on 141 vuoden historia osakkeiden ja korkopaperien tuotosta (1871–2011). Materiaaliin sisältyy näin 101 erilaista työuraa, jos kukin henkilö työskentelee 40 vuotta.
Tulosten perusteella paras on vaihtoehto 3, jossa uran alussa säästetään lähinnä korkopapereihin ja osakkeisiin panostetaan, kun pääomaa on jo kertynyt. Merkillepantavaa on, että tämän käänteisen mallin tulokset ovat olleet parempia katutta linjan, myös huonoin lopputulema on parempi kuin perinteisessä kaavassa.
Aikakausi vaikuttaa paljon
Perinteisellä tavalla, jossa osakepainoa lasketaan iän myötä, keskimääräinen säästäjä on päässyt Arnottin laskelmissa 124 460 dollarin lopputulokseen säästämällä 40 vuotta tuhat dollaria vuosittain (inflaatiotarkistuksin). Säästöt siis ovat nimellisesti noin kolminkertaistuneet. Hajonta on kuitenkin suuri: heikoin historiallinen aikakausi on johtanut vain noin 50 000 dollarin säästöihin kun taas paras vaihtoehto on tuottanut noin 211 000 dollarin säästöt. Jos loppusäästöillä ostettaisiin esimerkiksi hoivavakuutus, ero hoidon tasossa olisi kuin yöllä ja päivällä!
Jatkuvasti tasaista 50/50-osake-/korkopainoa ylläpitävän keskimääräinen lopputulos olisi samoilla oletuksilla kymmenen prosenttia korkeampi, 137 870 dollaria. Huonompaa on, että viimeisten vuosien aikana säästöjen arvo heiluu enemmän eli lopputuloksissa on suurempaa hajontaa. Silti 50/50-mallin mukainen sijoittaja on saanut myös huonoimmillaan paremman lopputuloksen kuin perinteisellä mallilla. Hajonta johtuu vain onnekkaimpien lopputulosten paremmuudesta.
Kolmantena mallina Arnott käy läpi vastavirran sijoittajan, joka pitää ensin pientä osakepainoa ja siirtää rahojaan hiljalleen osakkeisiin eläkeiän lähestyessä. Tässä strategiassa keskimääräinen lopputulos on 152 060 dollaria, siis noin 17 500 enemmän kuin perinteisellä mallilla. Niin heikoimmat kuin parhaimmatkin lopputulokset ovat parempia kuin perinteisessä. Jälleen hajontaa on enemmän kuin perinteisessä mallissa, mutta siksi, että kaikkein onnekkaimmat lopputulokset ovat paljon rahakkaampia kuin perinteisessä strategiassa.
Arnott haluaa kiinnittää huomiomme siihen, että mikään strategia ei takaa varmaa lopputulosta. Hyvin paljon riippuu siitä, miten osakemarkkinat nousevat ja laskevat eri vaiheissa elämäämme, ja siihen me emme voi vaikuttaa. Joka tapauksessa lopputulosten välillä on valtava haitari aina kun sijoitetaan myös osakkeisiin. Jos taas ei ota lainkaan osakeriskiä, voi olla varma siitä, että tuotto jää alhaiseksi.
Miten matalat korot vaikuttavat jatkossa?
Arnott päättää artikkelinsa pohtimalla, mitä vaikutuksia matalilla koroilla ja mahdollisesti laskevilla osakkeiden tuotoilla on mallin valinnalle. Hän olettaa pitkien korkojen tuotoksi jatkossa 1,9 % vuodessa (Yhdysvaltain markkinoilla) aiemman 3,9 % sijaan. Osakkeiden tuotoksi hän olettaa 5,4 % jossa on pudotusta 2,9 prosenttiyksikköä.
Näillä oletuksilla hän laskee, millaisen vuosittaisen eläkkeen palkansaaja voi olettaa nykyhetkestä 41 vuotta eteenpäin Yhdysvalloissa.
Perinteinen sijoitustrategia johtaisi 2130–5230 dollarin kuukausieläkkeen haarukkaan. Sen sijaan sille vastakkainen, kasvavan osakepainon strategia johtaisi 2090–6630 dollarin kuukausieläkkeesseen. Keskiarvo ja huippu olisivat siis edelleen parempia, mutta huonoin vaihtoehto hieman heikompi.
Arnott loppupäätelmä on, että peruspilarit eivät ole muuttuneet: vain säästämällä kärsivällisesti, työskentelemällä pidempään ja ottamalla osakeriskiä voi saada aikaan mielekkään potin siihen mennessä, kun työtulot loppuvat ja siirtyy eläketuloille. Eri sijoitusstrategioilla on eroja, mutta mikään sijoitustapa ei korvaa liian vähäistä säästämistä, Arnott päättelee.
Arnottin luvut kertovat siis tilastollisesti, että osakeriskin lisääminen kannattaa. Sitä hänen laskelmansa eivät mittaa, miten suuri miinus sijoittajalle aiheutuu lisääntyvästä epävarmuudesta, jos jättää vuosikymmenien säästöt heilumaan osakemarkkinoiden aalloille juuri kun eläkeaika lähestyy.
Taulukko 1: Robert Arnottin laskelmat eri vaihtoehdoille historiallisella aineistolla. Vasemmalla perinteinen laskeva osakepaino (80%:sta 20%:iin), keskellä 50/50-tasastrategia ja oikealla nousevan osakepainon malli (20%:sta 80%:iin). Panel B kertoo millaisen kuukausieläkkeen säästäjä saisi jos ostaisi säästöillään elinikäisen eläkesopimuksen (annuiteetti).
Taulukko 2: Ensimmäisen taulukon luvut muutettuna uusiin tuotto-oletuksiin: korkotuotto 1,9%, osaketuotto 5,4%. Panel B kertoo millaisen kuukausieläkkeen säästäjä saisi jos ostaisi säästöillään elinikäisen eläkesopimuksen (annuiteetti).
